10 + 1 faktaa minusta

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017


1. Pelkään eniten hammaslääkäreitä, mutta hyvänä kakkosena tulee ukkonen sekä käärmeet..

2. Mulla on tapana koukuttautua yhteen biisiin kerrallaan ja kuunnella sitä toistolla niin kauan, että kyseinen biisi on ihan kulutettu puhki.

3. Olen herkkä varsinkin jos on kyse eläimistä, tärkeistä ihmisistäni, vanhuksista tai ihan vaan Disney - leffoista.

4. Olen ehkä maailman kärsimättömin tyyppi. Vihaan jonottamista, odottamista, vitkuttelua ja ihmisiä jotka tekevät asiat hitaasti.

IMG_8697e
(Kuva vuodelta 2013)

5. Olen nirso karkkien suhteen. Siksi käyn useasti makuunissa, jotta voin valita sieltä laarista just ne oikean väriset karkit mistä tykkään. :-D Esim missä x - parhaat on violetit, vihreät ja punaiset. Aarrearkusta lähtee pussiin vain siniset karkit. :-D

6. Olen eläinrakas! Mennessäni käymään kotikotona, jos heidän naapurinsa kissa on ulkona, minun on pakko ottaa heidän kissansa mukaani sisään. Kauhistuttaakin ajatus, että kissa joutuisi olemaan yksin ulkona kylmässä. (Toki tähän on lupa naapurilta. Ja jos heidän omistajansa huomaa minun olleen kylässä vanhemmillani, hän tulee soittamaan ovikelloa ja tuo kisunsa moikkaamaan minua :-D )

7. Mulla on todettu lukihäiriö oikeastaan ihan sattumalta. Yläasteella usein mietin vain, miksi äidinkielen aineissa mun lauserakenteet sekä yhdyssanat olivat miten sattuu. Eikä kielet tarttunut mun päähän millään.. Yritän aina oikolukea postaukseni moneen kertaa ennen julkaisua, mutta en aina silti itse huomaa kaikkia virheitä.

IMG_1340
(
Kuva vuodelta 2013)


8. Olen maailman huonoin tekemään päätöksiä, olipa kyseessä sitten pieni tai iso asia.

9. Olen aika ujo aluksi uusien ihmisten seurassa, ja kunnolla minuun tutustuminen voi viedä hetken. Sekä kestää kauan, ennen kuin päästän ihmisen "lähelleni".

10. Minulla on vilkas mielikuvitus, varsinkin kun olen yksin kotona.. Pidän yleensä jotain sarjaa tietokoneelta päällä yksin olessani, etten kuule kaikkia pieniä kolahduksia. Sekä en voi pitää silmiäni kiinni meikkejä pestessä tai todellakaan laittaa silmiäni kiinni suihkussa, kun olen yksin.. :-D

11. Googletan jokaisen vaivani ja etsin eri diagnooseja sivustoilta, joskus jopa keskustelupalstoilta. Viimeksi kun ranteeni oli kipeä, olin varma että kyseessä on kasvain ja sain jännittää lähenevää lääkäriaikaa. Tämän asian takia tiedän myös paljon eri sairauksista.

in / out part 4

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

IN

marmori
Marmorikuvio


Monissa blogeissa sekä pinterestissä on tullut vastaan sisutuksessa marmorikuvio. Aiemmin en ole kyseiseen kuvioon kiinnittänyt huomiota, mutta pikkuhiljaa olen alkanut lämmetä kyseiselle kuviolle. Mua houkuttelis eniten noi tietokoneen kuoret, mistähän tuollaisia saa?

leopardi
Leopardikuosi


Kyseinen kuva oli mulla kauvan mietinnässä meneekö tämä in vai out osioon. Päädyin kuitenkin laittamaan sen tähän, koska itse olen alkanut lämpeämään leopardikuosille. Varsinkin olisi kiva löytää leokuosinen takki sekä kengät.

nilkkurit
Nilkkurit paksulla korolla

Muistan, kun vasemman puoleiset  Jeffrey Campbellit tuli muotiin ja ajattelin heti etten ikinä kyseisiä kenkiä voisi edes kuvitella omaan jalkaani paksun koron ansiosta. Mutta nyt muutaman vuoden jälkeen voisin haluta itselleni kyseiset yksilöt, sekä muutamat muut paksulla korolla olevat nilkkurit.


out


kiilakorko
Kiilakorkotennarit


En oo oikeen ikinä lämmennyt näille kiilakorko tennareille, enkä myöskään tennarikorkkareille. Mun mielestä tennarit sekä korkkarit pitää pitää toisista erillään..

puhelimenkuoret
Eläinaiheiset puhelimenkuoret


Mun mielestä kyseiset puhelimenkuoret oli hauskoja, kun olin ala-asteella. Mutta nykyään nää kyseiset kuoret ei enää iske..

laukku
Läpinäkyvät laukut

En ole ikinä lämmennyt näille läpinäkyville laukuille.. Mun mielestä on aika kauheen näköstä, jos kyseisessä laukussa on vielä tavarat ihan hujanhajan. Ehdoton nounou.

Mitä mieltä te ootte?

Leffavinkki x4

perjantai 24. helmikuuta 2017

Desktop1

INCEPTION

Suosittelen ehdottomasti kyseistä leffaa, ihan huippu hyvä! Mä katsoin itse tän netfliksistä, mutta huomasin kyseisen elokuvan sieltä poistuneen.

Elokuvan päähenkilö on Dominic Cobb -niminen varas, joka varastaa muuten saavuttamattomissa olevia tietoja siirtymällä ihmisen alitajuntaa heidän uniensa aikana. Kyvyt ovat maksaneet hänen elämässään paljon, mutta hänellä on tilaisuus kääntää tilanne ympäri. Cobbin tulee varastamisen sijaan istuttaa ajatus tulevan kohteen mieleen.


Desktop2

OTA KIINNI JOS SAAT

Pakko suositella myös tätä kyseistä elokuvan pätkää, ihan huippu hyvä myös! Välillä ihan kauhistutti ajatella, että kyseinen elokuva on perustunut tositapahtumiin.

Frank Abagnale on nuori huijari, jota FBI-agentti Carl Hanratty yrittää saada kiinni. Abagnale on ovela ja onnistuu moneen kertaan pakenemaan lähes mahdottomista tilanteista. Hän rikastuu painamalla shekkiväärennöksiä, joita tuon aikainen pankkijärjestelmä ei pysty tunnistamaan väärennöksiksi. Elokuvan lopulla Abagnale jää kiinni ja saa pitkän vankeustuomion. Hänen tuomionsa lyhenee kuitenkin huomattavasti, kun FBI tarjoaa hänelle töitä shekkiväärennösten osastolle.


Desktop3

REUNALLA

Kyseinen leffa kuuluu myös mun suosikkeihin, joten suosittelen ehdottomasti katsomaan.

Nick Cassidy on ex-poliisi, joka on tuomittu miljoonatimantin varastamisesta, itsensä mukaan syyttömänä. Vankilasta karannut Nick asettuu hotellin seinäkielekkeelle seisomaan, aikeinaan hypätä kuolemaansa. Hänet huomataan ja katutasolle syntyy suuri mediasirkus. Poliisineuvottelija Lydia Mercer yrittää saada Nickia pois hyppäysaikeista, samalla kun hän saa selville pinnan alla kuplivaa vyyhtiä.

Desktop4

RAJATON

Viimeisimpänä muttei vähäisempänä, rajaton! 

Yleisesti vallalla on käsitys, että käytämme hyväksemme vain murto-osan aivojemme kapasiteetista. Millaista elämä olisi, jos saisimmekin käyttöön aivojemme koko potentiaalin? Eddie Morra on kirjailijaksi haikaileva luuseri, jonka kirja ei tahdo edistyä ja jonka tyttöystävä Lindy päättää jatkaa elämäänsä ilman Eddietä. Miehen elämä polkee paikallaan, kunnes hän törmää kadulla entisen vaimonsa veljeen, joka tutustuttaa hänet käänteentekevään tieteelliseen keksintöön, lääkeeseen, jonka avulla koko kapasiteetti voidaan ottaa käyttöön.

AIR MAX THEA

torstai 9. helmikuuta 2017

P1190377 P1190355 (1)

Laitoin itselleni joulun jälkeen tilaukseen air max theat, joita huomasin tulleen vielä yhden erän myyntiin. Kyseisiä kenkiä etsin kissojen ja koirien kanssa, jo ennen tätä postausta. Joten voitte vain arvata, kuinka iloinen olin kun Zalandolta kyseiset yksilöt löysin! Enään vain pitää malttamattomana odotella asfalttikelejä.

Vihdoin ja viimein sain kauvan haaveilemani ulkoasun asennettua blogiini. Pientä hienosäätöä vielä pitää tehdä, mutta muuten aletaan olla jo aikalailla voiton puolella. Linkitä instagram-tilisi postaukseen saa laittaa linkkejä tulemaan sunnuntaihin asti, koska pidin blogiani muutaman päivän piilotettuna.

Mitäs te tykkäätte kengistä tai uudesta ulkoasusta? :-)



LINKITÄ INSTAGRAM - TILISI

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Näyttökuva 2017-01-31 kello 17.40.15

Instagram


Heippa tyypit!

Olen jo pidemmän aikaa yrittänyt etsiä instagramista mielenkiintoista seurattavaa huonoin tuloksin, joten ajattelin että te voisitte auttaa mua ja vinkata teidän käyttäjätilinne mulle. Ajattelin viikon päästä kerätä muutaman mielenkiintoisen tilin tänne blogiin teille näytille. Kommenttiboksi on teidän, laittakaahan tilejä tulemaan! ;-) Ehtona on vain se, että käyttäjätilisi on julkinen.

KIRJA VINKKAUS PART 2

torstai 26. tammikuuta 2017

P1250485

Carrien nuoruusvuodet

Täällä ilmoittautuu sinkkuelämää fani! Leffat on tullut katsottua monta kertaa, tuotantokaudetkin moneen otteeseen sekä kirjat luettua. Myös Carrien päiväkirjat on tullut katsottua muutamaan kertaan. Jos olette tykänneet kyseisestä sarjasta, niin voin todellakin suositella näitä kahta kirjaa. Ajattelin kirjoitella taas molemmista kirjoista pienen juonen, että pääsette vähän kirjan makuun.

Kyseinen kirja kertoo Carrien viimeisestä lukiovuodesta Castleburyssa, jossa hän asuu isänsä ja kahden pikkusiskon Missyn ja Dorritin kanssa. Carrien äiti on kuollut joitakin vuosia aijemmin, mutta on jättänyt tyttärelleen perinnöksi feministisen kipinän. Kun sydäntenmurskaaja ja paha poika Sebastian Kydd palaa vuosien jälkeen Castleburyyn, Carrien maailma mullistuu. Koulun tyttöjen salainen päiväuni osoittaa olevansa kiinnostunut juuri Carriesta, ja kaikki vaikuttaa epätodellisen onnelliselta. Rakkauden lisäksi Carriella on kuitenkin toinen unelma: hän tahtoo tulla kirjailijaksi. Mutta miksi tuntuu, että tytön on valittava joko poikaystävä tai ura jo 16-vuotiaana? Yliopisto häämöttää nurkan takana, mutta sitä ennen Carrie päättää seurata suurta unelmaansa: edessä on kesä New Yorkissa kirjoittajakoulussa...

P1250471

Ensimmäinen kesä New Yorkissa


Kesäinen New York on parhaimmillaan ja Carrie on lumoutunut Samantha Jonesista, eksentrisistä naapureista, villistä yöelämästä ja salaperäisestä miehestä joka on viedä häneltä jalat alta. Ja parasta on tietenkin kirjoituskurssi, joka vie Carrien askelta lähemmäs unelmaansa tulla kirjailijaksi. Kesä aikana pikkukaupungin harmaavarpusesta - kuten Samantha Carrieta leikillään kutsuu - alkaa hiljalleen muovautua tuntemamme tyylitietoinen ja tarkkanäköinen kolumnisti. Carrie saa kuitenkin myös huomata, ettei mennyttä ja tulevaa ole aina helppoa sovittaa yhteen eikä elämä New Yorkissakaan ole pelkkää ruusuilla tanssia.


Ps. Mulle saa nakella kivoja kirja ehdotuksia!

LEMPPARI SMOOTHIE

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

P1090143

Vihdoin oon löytänyt oman lemppari smoothien, joka on helppo valmistaa ja hyvää! Tätä ohjetta käytän itse yleensä välipalana! Eli meikäläisen smoothie sisältää seuraavia aineita:

Maitorahkaa n. 250grammaa
Mantelimaitoa n. 1, 5 desiä
Puhdistamon supervihreää noin yksi teelusikka.

Syitä syödä supervihreää
- Sisältää vehnänorasta, ohranorasta, spirulinaa, chorellaa sekä suomalaista nokkosta.

Vehnänoras
- On todellinen ravintopommi, sisältää runsaasti vitamiineja, mineraaleja ja aminohappoja.
- Sisältää paljon mm. A-, B-, C-, ja E-vitamiineja sekä B-vitamiinin imeytymisen kannalta tärkeä foolihappo.
- Vehnänoraan sisältämien ravintoaineiden väitetään mm. parantavan henkistä tasapainoa, ravinnon muuttamista energiaksi, veren muodostumista, aivojen stimulointia ja hermojen toimintaa.

Ohranoras
- Sisältää yhteensä 18 aminohappoa, ja kaikkia ihmiselle kahdeksaa välttämätöntä aminohappoa.
- Puhdistaa elimistöä ja sen sisältämä kuitu edesautaa suoliston normaalia toimintaa.
- Sisältää A-vitamiinin esiastetta, beetakaroteenia, foolihappoa, B1-, B2-, B5-, B6- ja C-vitamiineja sekä kivennäis- ja hivenaineita, kaliumia, kalsiumia, magnesiumia, rautaa, kuparia, fosforia, mangaania ja sinkkiä.

Spirulina
-  Yksi ruokalusikallinen spirulina sisältää jopa 4 grammaa proteiinia. 
- Se sisältää myös B-12 vitamiinia joka on täynnä erilaisia immuunijärjestelmää ja aineenvaihduntaa tehostavia entsyymejä sekä probiooteja.
- Sisältää myös A-, B1-, B2-, B5-, että B6-, vitamiinia, foolihappoa sekä E- ja H-vitamiinia.

Chorella
- Sisältää huiman määrän ihmiselle tarpeellisia vitamiineja kuten B, C, E ja K-vitamiinia, aminohappoja, beetakaroteenia, rautaa, mineraaleja kuten kalsiumia, sinkkiä, magnesiumia, kaliumia ja muita harvinaisia hivenaineita.


Syitä juoda mantelimaitoa
- Mantelimaidossa on paljon E-vitamiinia, joka on luonnollinen antioksidantti, joka auttaa ennaltaehkäisemään syöpää sekä hidastaa ikääntymisprosessia.
- Lisäksi mantelimaito sisältää D- ja A-vitamiineja, omega-3-rasvahappoja, sinkkiä, kalsiumia, rautaa, magnesiumia ja kaliumia.
- Mantelimaito sisältää paljon liukenivia ja liukenemattomia kuituja, jotka auttavat suojaamaan suoliston seinämiä.

P1090084

Seuraavaksi kaadan blenderiin marjat. Itse käytän sekä mustikoita että mansikoita, mutta oman mielen mukaan voi käyttää mitä vain marjoja.

Mustikoita n. 20 grammaa.
Mansikoita n. 80 grammaa.

Syitä syödä marjoja
- Mustikan flanvonoidit parantavat luultavasti muistia, tasapainoa ja koordinaatiota.
- Mustikan antosyaanit suojaavat mm. sydän- ja verisuonitaudeilta.
- Marjat ehkäisevät tulehdustauteja, kihtiä ja tasapainottavat bakteerikantaa, jolloin vastustuskyky paranee.
- Verensokeri pysyy tasaisena.
- Mieliala kohenee - marjojen hedelmälihassa on C-vitamiinia ja omega-3-rasvahappoja, jotka -  virkistävät ja vähentävät stressiä.

P1090117

Lopuksi nakkaan blenderiin vielä pähkinät ja siemenet. Chia-siemenistä teen ensin hyytelön suhteessa yksi ruokalusikka siemeniä - kymmenen ruokalusikkaa vettä. 

Parapähkinöitä noin 15 grammaa eli n. 4-5 pähkinää.
Chia-siemeniä hyytelöllinen.

Syitä syödä parapähkinää 
- Parapähkinä sisältää korkeita määriä terveellistä rasvaa, proteiinia ja mineraaleja.
- Muutama parapähkinä päivässä enemmän kuin kattaa seleenin päivittäistarpeen. Riittävä seleenin saanti mm. vähentää syöpäriskiä.

 Syitä syödä chia-siemeniä
- Koostuvat merkittävistä määristä kuituja, joten ne hellivät vatsaasi ja auttavat ruuansulatusta.
- Siemenet sisältävät tärkeitä mineraaleja, mm. kalsiumia, rautaa, sinkkiä sekä vitamiineja (A, B1, B2 & B3)
- Sisältävät arvokkaita omega-3-rasvahappoja, jotka ovat kehollemme välttämättömiä.
- Siemenet sisältävät aminohappo tryptofaania, joka auttaa säätelemää ruokahalua, unta ja mielialaa.



Blenderissä ainekset kannattaa sekoittaa kunnolla, jos ei pidä pähkinän paloista joukossa. Ois kiva myös kuulla millainen on sun lemppari smoothie! Tai linkkaa oma lemppari smoothie postauksesi :-)
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan